Lastensuojelun mielivalta ei näy huutamisena tai suorana uhkana.
Se näkyy asiakirjoina, ajoituksina ja päätöksinä, jotka kääntävät avun hakemisen rangaistukseksi.
Tämä on kertomus siitä, miten näin tapahtui.
Sisältö
Turvakoti ei suojellut – lastensuojelun mielivalta ylitti turvan
Käteni alkoivat täristä hallitsemattomasti. Sydän hakkasi. Hengitys katkesi. Yritin puhua, mutta suustani tuli vain itkua ja katkonaisia ääniä.
Istuin Nousiaisten lastenneuvolassa verkostopalaverissa 19.6.2024.
Se oli ensimmäinen PTSD-kohtaukseni – vaikka en silloin vielä tiennyt sitä.
Yli vuotta aiemmin kokemani lähisuhde- ja seksuaalinen väkivalta purkautui kehossa sillä hetkellä. Ei sanoina eikä muistoina, vaan täydellisenä romahduksena. Hermosto ylikuormittui. Turva katosi.
Minulle ojennettiin nenäliina.
Se oli ainoa apu, jonka sain lastenneuvolasta. Myöhemmin minulle kerrottiin, ettei neuvolalla ole käytäntöjä tällaisia tilanteita varten – vaikka hyvinvointialueen verkkosivuilla kerrotaan MARAK-menettelystä, joka on tarkoitettu vakavan väkivallan riskin arviointiin. Pyysin päästä siihen. Asia ei koskaan edennyt.
Tässä vaiheessa viranomaisten valta alkoi näyttäytyä mielivaltaisena: väkivalta tunnistettiin puheessa, mutta sitä ei käsitelty teoissa.
Olin lähtenyt turvakotiin lasten kanssa. Se oli päätös suojella.
Kuva: Kaukajärven turvakodin Instagram-tili (@kaukajarven_turvakoti), julkinen julkaisu
Olin saanut turvakodista ohjeen, ettei minun tarvitse osallistua palavereihin yhdessä toisen vanhemman kanssa. Olin sopinut tästä etukäteen.
Siitä huolimatta palaverin alussa lääkäri totesi, että jatkossa lapsen asioissa molempien vanhempien on oltava paikalla yhtä aikaa.
Tämä lause laukaisi tuon kohtauksen.
Lastensuojelu ei katsonut tarpeelliseksi olla paikalla.
Sen linja oli silti läsnä: minä olen se ongelma, koska en suostu olemaan samoissa palavereissa toisen vanhemman kanssa.
Rajani – jotka perustuivat väkivallan kokemuksiini ja omaan turvallisuuteeni – tulkittiin yhteistyökyvyttömyydeksi. Minut oli leimattu mielisairaaksi tammikuussa 2024, lähtiessäni lasten kanssa turvakotiin.
Lastensuojelu uskoi tämän väitteen ilman omaa tutkintaa.
Kun lastensuojelun mielivalta tekee väkivallan uhrista epäuskottavan
Olin istunut pariterapiassa ja psykiatrian professorin vastaanotolla. Näissä tilanteissa valheet ja manipulaatio voittivat kerta toisensa jälkeen. Verbaalisessa keskustelussa hävisin aina.
Psykiatrian professori Jyrki Korkeila (Pihlajalinna) oli yksi hoitotahoista, joiden vastaanotolla olin.
Päätökseni lähteä turvakotiin lasten kanssa – tarkoitus suojella – kääntyi minua itseäni vastaan.
Saman hoitotahon yhteydessä minua kutsuttiin psykiatrin vastaanotolla syyntakeettomaksi. Tätä ei kirjattu mihinkään asiakirjoihin.
Sen sijaan lääkäri kirjasi toisen henkilön Omakantaan minua ja läheisiäni koskevia diagnoositietoja sekä maininnan “ajoittain poikkeava katse”.
Autismikirjolla olevalla henkilöllä katsekontakti ja katseen käyttö voivat poiketa valtaväestöstä. Tämä on neurologinen piirre, ei psyykkisen sairauden osoitus – ja asia, jonka psykiatrian professorin kuuluisi jo ammattinsa puolesta tietää.
Olen pyytänyt näiden tietojen poistamista. Pihlajalinna on kieltäytynyt poistamasta minua ja läheisiäni koskevia yksityisiä terveystietoja toisen henkilön Omakannasta.
Lastensuojelun mielivalta käytännössä
Kerroin lastensuojelulle autismikirjostani ja siitä, että kommunikoin luontaisesti kirjallisesti. Tästä huolimatta minua vaadittiin tilanteisiin, joissa tiesin tulevani ohitetuksi ja väärin tulkituksi.
Kun en tähän suostunut, lastensuojelu rankaisi minua.
- 19.6.2024 sain lastenneuvolassa verkostopalaverissa PTSD-kohtauksen. Hakeuduin tämän jälkeen terveyskeskukseen.
- 27.6.2024 terveyskeskuksesta tehtiin lastensuojeluilmoitus.
- 18.7.2024 (huom! alle kuukauden päästä), lasten asiakkuus suljettiin ja meiltä vietiin pois jo haettu perhetyö.
- 23.7.2024 yritin pyytää johtavalta sosiaalityöntekijältä Marjo Puustellilta apua lasten psyykkiseen ja aggressiiviseen oireiluun. Puustelli jätti vastaamatta, sen jälkeen kun minua oli ensin pompoteltu soittamaan vuorotellen sosiaali- ja kriisipäivystykseen sekä Puustellille.
- 31.7.2024 Puustellin sijainen, sosiaalityöntekijä TK, ohjasi minut TYKS Lastenpäivystykseen, josta saimme akuutin perhetyön jakson.
- 16.8.2024 Puustelli teki päätöksen perhetyön jatkumisesta. Tässä päätöksessä vanhempien väliset näkemyserot kasvatuksesta käännettiin niin, että “vain äiti tarvitsee tukea kasvatukseen”. Kerroin Puustellille, että tulen haastamaan sosiaalitoimen oikeuteen.
- 23.8.2024 Puustelli avasi lapsille lastensuojelun asiakkuuden, perustellen sen minun mielenterveydelläni. Kun toin esiin poliisin tutkimukset lähisuhdeväkivallasta, Puustelli totesi: “Poliisi tutkii jos tutkii.”
- Elo–lokakuussa 2024 lapset eristettiin minusta kuuden (6) viikon ajaksi, ja tämän jälkeen meille pakotettiin valvotut / tuetut, kahden (2-3) tunnin tapaamiset.
Kaikki tämä tapahtui alle kahdessa kuukaudessa terveydenhuollon tekemästä lastensuojeluilmoituksesta – ja kaksi kuukautta ennen käräjäoikeuden väliaikaismääräyksen valmisteluistuntoa.
Lastensuojelun mielivalta ja poliisi – väkivalta kiistetään
Poliisi tuki lastensuojelun mielivaltaista vallankäyttöä ja sulki lähisuhdeväkivaltaa koskevan rikosilmoituksen ilman esitutkintaa.
Päätöksen teki rikosylikomisario Jari Riiali Lounais-Suomen poliisilaitokselta. Päätöksessä todettiin, että koska olin pystynyt sanomaan ei tilanteessa, jossa minua yritettiin fyysisesti työntää pois lapsen huoneesta, seksuaalista väkivaltaa ei voi olla tapahtunut.
Tätä esitutkintaa edeltävää päätöstä käytettiin myöhemmin minua vastaan huoltajuusasiassa, vaikka poliisi oli avannut asian uudelleen sen jälkeen, kun olin toimittanut heille lastensuojelun omia kirjauksia, jotka olivat olennaisia asian arvioinnin kannalta.
Riiali kieltäytyi ilmoittamasta käräjäoikeudelle, että tuomarin käytössä ollut poliisin päätös oli virheellinen ja vanhentunut, ja että asia oli avattu uudelleen. Minulle Riiali ilmoitti, että asia olisi “avoimena”, vaikka todellisuudessa se oli avattu uudelleen eri diaarinumerolla kuin se asiakirja, jota käytettiin minua vastaan lasten huoltajuuteen liittyvässä oikeudenkäynnissä.
Lopputulos: huoltajuuden menetys
Käräjäoikeus vahvisti saman linjan, jota poliisin passiivisuus ja lastensuojelun mielivalta olivat jo noudattaneet.
Minulta vietiin lasteni huoltajuus, ja myös tiedonsaantioikeus lapsistani.
Ei yhden virheen vuoksi – vaan viranomaisketjussa, jossa vastuuta ei kannettu kokonaisuudesta, ja jossa päätökset suojasivat rakenteita ja virka-asemia sen sijaan, että lapsen etu ja puolustuskyvyttömien lasten oikeudet olisivat olleet ensisijaisia.
Tämä tapaus herättää kysymyksen siitä, miten lastensuojelun päätöksentekoa valvotaan Suomessa. Kun viranomaisen arvio perustuu asiakirjoihin, joita ei korjata, ja päätöksiin, joista ei kanneta vastuuta, yksittäinen vanhempi jää täysin järjestelmän varaan.
Ilman ulkopuolista ja riippumatonta valvontaa mielivalta ei näy virheenä, vaan normaalina toimintana.
Miksi tämä koskee meitä kaikkia
Tämä ei ole yksittäinen tapaus.
Tämä on esimerkki siitä, miten väkivallan uhri voidaan Suomessa leimata ongelmaksi, kun hän asettaa rajoja, hakee apua ja kyseenalaistaa viranomaisten päätöksiä.
Kun lastensuojelulla ja poliisilla on valtava valta – mutta liian vähän vastuuta.
Kirjoitan tämän, koska näin ei pitäisi tapahtua.
Ja koska hiljaisuus suojelee vain rakenteita – ei lapsia.
Suomessa väkivallan uhrien tukipalveluista, turvakotitoiminnasta ja viranomaisten roolista kertovat muun muassa
- Nettiturvakoti (https://nettiturvakoti.fi),
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) (https://thl.fi/aiheet/vakivalta)
- sekä Rikosuhripäivystys (RIKU) (https://www.riku.fi)